![]() |
||
|
|
Porin kansainvälinen koiranäyttely järjestetään ensimmäistä kertaa Karhuhallissa!
Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna 3.-4.7. järjestettävä koiranäyttely keräsi osallistujia ympäri Suomea, koiria näyttelyyn osallistuu 2650 kappaletta 237:stä rodusta. Runsaslukuisin edustus löytyy tiibetinspanieleita 70 kappaletta, joka onkin erittäin suosittu kääpiökoirarotu. Kääpiökoirien suosio on kasvanut voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Lauantaina ennätysmäärän edustajia keräsivät myös eurasierit, näyttelyn yhteydessä järjestetään rodun epävirallinen erikoisnäyttely. Rotuharvinaisuuksia edustavat näyttelyssämme hokkaido sekä auvergnenseisoja.
Porin talousalueelta tapahtumaan osallistuu noin 500 koiraa, tapahtuman talousvaikutus onkin merkittävä. Kuopiossa ja Kajaanissa tehtyjen tutkimusten mukaan, tämän kokoisen koiranäyttelyn talousvaikutus on noin miljoona euroa. Ulkomaisista näytteilleasettajista kauimmaiset saapuvat kilpailemaan Ranskasta ja Belgiasta.
Näyttelyssä arvostelee 18 tuomaria kymmenestä eri maasta, lisäksi kansainvälinen suurtapahtuma antaa mahdollisuuden ulkomuototuomareille harjoitella uusia rotuja. Harjoitusarvostelijoita löytyy näyttelyssä useasta kehästä.
Lauantaina 32 taitavaa nuorta koiranesittäjää kilpailee ensin Satakunnan piirin piirinmestaruudesta ja sen jälkeen ikäsarjoissaan Suomen mestaruus –osakilpailun voitosta. Kilpailun voittaja edustaa Porin näyttelyä joulukuisessa SM –finaalissa Helsingissä.
Molempina päivinä rotujen edustajat kilpailevat ensin oman rotunsa voitosta, aikataulun mukaisesti. Rotujensa parhaat kilpailevat noin klo 16.00 alkaen loppukilpailuissa, jotka huipentuvat sunnuntaina noin kello 17.00 näyttelyn parhaiden koirien valintaan. Ryhmäkilpailuissa on mahdollisuus nähdä edustaja jokaisesta osallistuneesta rodusta. Tervetuloa jännittämään kanssamme kuka on Porin kaunein koira vuonna 2010!
Näyttelyn loppukilpailuiden tulokset ovat saatavilla sähköisessä muodossa, heti päivän kilpailuiden päätyttyä.
Näyttelyn oheisohjelmana järjestetään ”arvaa koiranrotu- kilpailu”, näyttelyluettelon kansissa seikkailee kymmenen eri rotuista koiraa.
Näyttelyämme ovat järjestämässä viisi paikallista yhdistystä: Satakunnan Dreeverikerho, Porin Metsästysseura, Porin Kennel–kerho ry. Satakunnan Kanakoirayhdistys, Porin Palveluskoirakerho, yli sadan talkoolaisen voimin.
Tervetuloa tutustumaan tapahtumaamme, lehdistökortilla saat ilmaisen näyttelyluettelon näyttelyn toimistosta. Näyttelyluettelon tiedot ovat julkaistavissa vasta lauantaiaamuna.
Lisätietoja näyttelystämme tapahtuman aikana ja ennen tapahtumaa, antaa Pekka Teini, joka on itsekin ulkomuototuomari ja toimii näyttelyn sihteerinä.
Terveisin
Kari Kujanpää Näyttelysihteeri: http://www.showlink.fi/poriKV10/
|
|