Luettelopalvelut


Toteutamme luettelopalvelut alusta loppuun.
 
Teemme koiratietojen taiton, vakiopalstat ja tietysti luettelon ilmeen vastaamaan näyttelyn muuta ilmettä. Kun luettelossa asiat ovat siellä missä pitääkin, sitä on myös helppo käyttää.
 
Luettelot toimitetaan suoraan näyttelypaikalle näyttelyä edeltävänä arkipäivänä.
 
Luetteloiden kannet
Luettelokansien suunnitteleminen on kuin kruunaisi upean täytekakun komealla kuorrutuksella.
Näyttelyn perinne, vuodenaika, yhteistyökumppanin näkyvyys yhdistettynä harrastuksemme päähenkilöihin - koiriin - tekee viikonlopun työvälineestä kokonaisuuden.
 

Ylivieskan luettelo noudatti näyttelyn yleisilmettä nettisivujen mukaan. Porin kannen kanssa arvuuteltiin koirarotuja. Kummankin luettelon kannessa esiteltiin jokaisesta roturyhmästä yksi rotu.  Jyväskylän kansi tehtiin koko ryhmäkehän teemaan mukaan: My Fair Dog Show

Ylivieska KV 2010 -kotisivut ja   Pori KV 2010 - luettelon kansissa  Jyväskylä KV 2010 -toteutettiin
luettelon ilme olivat samat.        arvuuteltiin koirarotuja.                    teema aina ryhmäkilpailuihin asti.

   

Helsinki 2009 - kansi tehtiin      Hyvinkää PN - kansi toteutettiin   Helsinki PN 2009 - edellisen vuoden
sponsorin väreihin.                    asiakkaan toimittamasta kuvasta.  voittaja sai kuvansa kanteen