Handmade in England by Prudhoe Rosettes

 

Showlink on suurin suomalainen koiranäyttelyiden ruusuketoimittaja. Ruusukkeet voi ottaa osana näyttelypalveluitamme, mutta toki myös tarjoamme ruusukkeet näyttelylle kuin näyttelylle.

Laadukkaat englantilaiset ruusukkeemme monipuolistuvat toimintamme laajentuessa. Perusruusukkeiden oman maahantuonnin ansiosta voimme taata jokaiselle suomalaiselle koiranäyttelylle varmuuden - varastossamme on aina vähintään kahden kaikkien rotujen näyttelyn perusvarasto.

Näyttelytoimikunta saa perusruusukkeet näyttelypalvelujen yhteydessä aina kehittäin pakattuna tukevaan laatikkoon. Toimikunnalle ei jää ylimääräisiä ruusukkeita roikkumaan ja odottamaan seuraavaa tapahtumaa, eikä toimikunnan tarvitse enää miettiä ruusukemäärän riittämistä. Ruusukkeita on aina tarpeeksi ja kaikki ylimääräiset ruusukkeet saa palauttaa. Edullisimman hinnan saat ruusuketilauksellenne tilaamalla ruusukkeet hyvissä ajoin.

Ryhmäkilpailujen ruusukkeilla saadaan näyttelyynne hiukan lisää loistetta. Valitse värit, leikittele malleilla, leikkauksilla ja materiaaleilla tai anna meidän suunnitella näyttelynne ruusukkeet.