Siirry sisältöön

Suunnittelukilpailu

”Hyvää elämää koiran kanssa” -kuosisuunnittelukilpailu

Suomen Kennelliiton tytäryhtiö Showlink Oy kutsuu tekstiilisuunnittelijat, graafikot, kuvittajat sekä näiden alojen opiskelijat suunnittelemaan kuosin Suomen Kennelliiton toimintaa ohjaavan vision ”Hyvää elämää koiran kanssa” -hengessä. Kuosin tulee olla visiota myötäilevä, oivaltava sekä huomiota herättävä.

Kilpailuun voi osallistua yhdellä tai maksimissaan kolmella eri kuosikuvioinnilla. Yhdestä kuvioinnista tulee olla esitettynä kolme erilaista kuosiraporttivaihtoehtoa, joilla osoitetaan kuvion toimivuus pintaraporttina tai yksittäisenä kuviona. Lisäksi ehdotuksessa tulee olla minimissään kolme erilaista väritysvaihtoehtoa yhdestä raporttivaihtoehdosta. Kuosin tulee soveltua erityisesti sisustuskankaaksi ja siitä tullaan valmistamaan mm. vuodetekstiilejä, kylpyhuonetekstiilejä, meikkipusseja, kasseja ja muita promootiotuotteita. Ehdotuksesta tulee ilmetä selkeästi, miten kuvio voisi toimia erilaisissa tuotteissa.

Voittajakuosin suunnittelijalle maksetaan 3000 euron palkkio, joka sisältää kuosin kaupalliset käyttöoikeudet sekä ko. kuvioinnin kolme erilaista muokkaus- ja väritysvaihtoehtoa. Mukaan tulee liittää myös lyhyt perustelu siitä, miten kuosi ilmentää Suomen Kennelliiton visiota.

Ehdotukset tulee toimittaa 30.7.2019 mennessä Showlink Oy:hyn. Lähetysohjeet kilpailuohjeissa.

Voittajakuosin valitsee Showlink Oy:n koolle kutsuma tuomaristo, johon kuuluu:

Creative Director Liina Blom, IIIIK INTO Oy
Key Account Manager Helena Metsäluoto, Familon Oy
viestintäpäällikkö Liisa Suoninen, Suomen Kennelliitto ry
Sustainable Sales Manager Katri Takala, Touchpoint Oy
toimitusjohtaja Johanna Tuomi, Showlink O
Tuomaristo valitsee puheenjohtajan ensimmäisessä kokouksessaan.

Suunnittelukilpailun sihteeri Jaana Repo, Showlink Oy

Kilpailun voittajat julkistetaan syyskuussa 2019.